Aavelaivan synkät sielut

Kapteeni kolakorista, ketsuu kultainen. Kuun valo loistaa komentoo siltaa valaisten. Tuomittuna laivaan,

myrskyyn ikuiseen. Tuonelan virtaan synkkyyteen. Aavelaivaa kuljettaa ei maata missä näy,

ei majakkaa, ei valoa vain meri suuri käy. Radiossa pelkkä hiljaisuus- uus.

Vain tuulet julmat tätä laivaa lyö. Sielut, eksyneet ne laivaa kuljettaa,

ihmisiä kyydissään tuhoon johdattaa. Ei ankkuria pysty, koskaan laskemaan, ei pysähtyä miettimään

mai- ilmaa. Jumalat niin julmat, häntä rankaisee, tavallaan niin julmalla

höönet tuomitsee. Koskaan ei enää palata hän voi, vain laivan kello ikuisuutta soi.

Sielut, eksyneet ne laivaa kuljettaa, ihmisiä kyydissään tuhoon johdattaa.